Tekojen tunnusmerkistönmukaisuuden ja vammojen / vaurioiden korvausten osalta ero on suuri, toisen osalta päättää tuomioistuin ja toisen osalta vakuutusyhtiö.
Onnettomuustilanteissa voidaan asia jakaa kahteen pääkohtaan: itse rikosoikeudellinen seuraamus ja vammautuneiden henkilöiden / syyttömän osapuolen kustannusten korvaaminen. Liikennevakuutus korvaa pääasiassa kaikki henkilövahingot sekä syyttömän osapuolen aineelliset vahingot.
Tutkittaessa esimerkiksi kuolonkolaria esille nousee kuitenkin se, että rikosnormisto ja vakuutusyhtiöiden kanta onnettomuuteen johtaneista syistä eroavat.
Toisin sanoen "syytön" osapuoli voi saada syytteen tuottamuksellisesta rikoksesta ja "syyllinen" tahallisuutta edellyttävästä. Esimerkkeinä edelliseen vaikkapa vammantuottamus ja kuolemantuottamus, joissa ainakin osittain on toimijalla ollut osuutta lopputulokseen. Näitä yhdistelemällä saadaan aikaan perinteinen ylinopeus-ohitustilanne-nokkakolari-kännissä-jossa-kaveri-kuolee - tilanne.
Tahallisuus taas tarkoittaa sananmukaista teon mieltämistä tahalliseksi, esim. ajaa ylinopeutta tai kännissä. Tietyn tahallisuuden asteen mukaan voidaan myös korvauksissa porrastaa maksatusta, esim. törkeissä liikenneturvallisuuden vaarantamisissa vakuutusyhtiö perii maksetut korvaukset tuomitulta. Siinä tulee sitten maksettavaksi joskus pitkäkin sentti.
Yleisesti ottaen tuo kaluston kohentaminen katsotaan oikeuslaitoksessa, kuten aiemmin joku asiasta kirjoitti, ajoneuvon rakenteen muuttamisena. Toisaalta vakuutusyhtiö voi tehdä tehdä täysin päinvastaisen päätöksen: jos ajoneuvon rakennetta on luvatta muutettu, ei sen tarvitse asiassa maksaa täyttä korvausta.Ei tarvitse olla mikään selvännäkijä ymmärtääkseen, että tarkastaja katsoo tietyissä tapauksissa muutakin kuin pelkkiä maalivaurioita.
Ja kaiken jälkeen: tiellä saa selittää mitä haluaa, joskus se menee läpi ja joskus taas ei...
PS. Väsyneenä ei pitäisi mitään kirjoittaa, mutta niin pääsi käymään. Ja vielä Jussille: Kyllä niin pääsi käymään.